26. syyskuuta 2009

Ruokaa massuun ja nassuun

Morjenttes! Viikko on taas mennyt tyyliin valonnopeudella ja siihen viikkoon on mahtunut niin ruotsin yo-kokeista eroon pääsemisen iloitseminen ja taas niiden tulosten hermoileminen. Mutta nyt oon saanut ennakkotulokset, ja luultavasti sieltä ainakin olis E tulossa :D Siinä jälkimmäisessä esseessä tajusin tehtävänannon ihan väärin, kun ajattelin, että siinä luki että piti kertoa kokemuksistaan koulun lehdessä, siis toimituksessa, vaikka oikeastihan se oli, että piti kertoa kokemuksistaan koulun lehteen. Mutta olin myös kertonut kaikkea muutakin, joten sain siitä melkein täydet pisteet yeah!

No ni nyt loppu tää lesoilu :D Tässä voisarvia jotka tein torstaina ihan vaan torstain kunniaks:
Maukkaat voisarvet

3 dl maitoa
35 g hiivaa
45 g sulatettua margariinia
¾ tl suolaa

1 rkl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
täytteeksi juustoraastetta
voiteluun 1 muna ja 1 rkl vettä
(koristeeksi unikon- tai seesaminsiemeniä tai juustoraastetta)
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja vehnäjauhot. Alusta taikina huolellisesti käsin, mutta älä vaivaa sitkeäksi. Anna taikinan kohota n. puoli tuntia. Kaavi taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli molemmista pyöreä levy, jonka halkaisija on n. 30 cm. Leikkaa levy 8 kolmioksi. Käännä kolmiot ja pyyhkäise pohjaan tarttuneet jauhot. Pane jokaiselle kolmiolle vähän juustoraastetta. Kääri kolmiot rullalle leveästä päästä alkaen ja taivuta sarviksi niin, että terävä kärki jää alapuolelle. Nosta sarvet uunipellille, voitele ne muna-vesiseoksella ja ripottele päälle juustoa tai siemeniä. Anna kohota 20-30 minuuttia. Paista sarvia uunin keskitasossa 230 asteessa n. 15 minuuttia.


Tuli kyllä tosi hyviä! Ne tarvitsee vähän aikaa tekemiseen, mutta lopputulos palkitsee tekijänsä. :) Otin myös muutaman mukaan eiliseen Tutkijoiden yöhön Lappeenrannan yliopistolla. Viime vuonna siellä oli tosi paljon kaikkea tekemistä, mutta tämän vuoden tarjontaan olin vähän pettynyt. Olihan siellä taas sitä Guitarheroa ja viime vuotta parempi bändi - Haloo Helsinki! - mutta tuntui, että tilaisuus oli suunnattu lähinnä lapsille. Oli kaikkea CSI-tutkimuksesta lasersäteiden väistelyyn(sitä olisin halunnut kyllä itekin kokeilla mut oli älypitkät jonot). Ja kyllähän noita pirpanoita siellä jaloissa sitten juoksentelikin. Saatiin taas kyllä ilmaiset pizzapalat, mutta tekeminen siellä loppui jo pari tuntia ennen keikkaa. Ja missä ihmeessä se International Hallikin oli? :o Se oli viime vuoden paras paikka!
Ihan hyvän keikanhan ne veti, ei oo mikään lempibändi mut kyllähän tuota huvikseen kuuntelee :D

Kotiinpaluu tapahtuikin kello kolmen aikaan yöllä. Siinä bussipysäkillä isää odotellessa oli aika jännä seisoa, kun pään päällä kaarsi tähtitaivas, vieressä oli hiirenhiljainen kuutostie ja aina kun vihelsi, tuli kaiku. Ah, runollista.

Tänään kokeilin semmosta, mitä en oo ikinä ennen kokeillut. Nimittäin itsetehtyä kasvonaamiota.
Ja olo tuntui (ja näytti kuvan perusteella..)kuin olisi ollut Lordi tai vastaavaa :D Lisäksi piti maata koko 20 minuuttia lattialla, koska muuten naamio olisi varissut pois! No, olihan tuokin kokemus. En nyt tiedä kuoriko tuo edes niin hirveästi, mutta vois tätä kenties joskus muulloinkin kokeilla :) Tässä ohje jos joku muukin haluaa kokeilla:

Hunajainen kauranaamio

Keitä paksu kaurapuuro, lorauta siihen sekaan oliiviöljyä ja tilkka hunajaa. Sekoita ainekset keskenään ja anna jäähtyä. Käytä normaalin kuorintavoiteen tapaan ja pese pois.

Nyt pitää mennä lukemaan kulttuurihistoriaa! Aihealueita on ollut kurssin aikaan jopa kolme : islam, Kiina ja Japani. Hmmmm, mitäköhän ne kolme esseekysymystä mahtavat käsitellä?

Ei kommentteja: