Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jee jee hyvä meininki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jee jee hyvä meininki. Näytä kaikki tekstit

30. maaliskuuta 2011

Muutto.

Nyt se on loppu. Tämän blogin loppu nimittäin. Kuvasaldo on tullut täyteen, joten ei ole mitään järkeä jatkaa kirjoittamista täällä. Vuodesta 2008 asti oon tätä blogia jaksanut kirjoittaa enemmän ja vähemmän aktiivisesti(esim. vuonna 2008 kirjotin 44, ja sitten seuraavan vuonna peräti 72!), oon ihan yllättynyt miten mukavaa se on ollut. Aina miulla on ollut halu kirjoittaa jotain, ja blogi on ollut ihana tapa jakaa ajatuksiani(olivatpa ne sitten järkeviä tai eivät) lukijoille.

Mutta.

Älkää vielä hypätkö katolta ja vedä ranteitanne auki, sillä uuden uutukainen blogi aukeaa NYT!
(sori oli ihan pakko tehdä tuo alkujuttu.. :D)
Ja uudella blogilla on tietenkin myös uusi nimi ja vähän erilaisia juttuja myös(kai).

Ja sinne pääsee täältä:


Tämä on siis Lopun alku! Vai alun loppu? Hmm. 

Jätän tänne kuitenkin tän blogin, jos joku ihmeellinen ihminen tätä haluaa joskus lueskella :)

Ps. Arvonta kuitenkin suoritetaan sunnuntaina, että ei tarvitse pelätä sitä :)

28. maaliskuuta 2011

Arvonnan tulokset!

Koska arvontaan osallistui huimat 2(!) osaanottajaa, ajattelin palkita kumpaakin rohkeaa lukijaa, eli Krisseä ja Susannaa, ja antaa heille kummallekin palkinnoksi haluamansa kukan! Paljon onnea heille siis! :) Yritän tehdä ja lähettää kukat mahdollisimman nopeasti postissa :)

Ps. Keskiviikkona on luvassa pieni yllätys kaikille blogin lukijoille 8)

17. maaliskuuta 2011

Aurinkonpaistetta, koulustressiä ja mozzarella-lohisalaattia

No, niin. Niistä miun tämä päivä lähinnä koostui. Heräsin taas tänä aamuna ennen herätyskelloa iloisesti ja jaksoin jopa panostaa pukeutumiseeni astetta enemmän, koska koulu alkoi vasta 12(tosin menin sinne tekemään ryhmätyötä jo kymmeneksi mutta sitä nyt ei lasketa). Tilasin hesarin viikoksi itselleni ja meinasi kahvit tippua rinnuksille(no ei oikeesti mutta piti vaan kuulostaa dramaattisemmalta) kun huomasin ettei sarjakuvasivua ole ollenkaan! Urheilusivun jälkeen oli tyhjää vain! Paras osio jäänyt pois, jäi Fingerporit lukematta :(
Sudenkorentokoru, raitapaita ja ruusumekko. Oon kyllä tosi hyvin osannu taas asukuvan kuvata kun mekkoa ei näy yhtään ja korustakin jopa puolet... :D
Käytin rakkaan pyöräni korjaamolla, koska takarengas oli tyhjentynyt. Nyt vasta alkoikin kevätmeininki, tietkin on jo vähän sulaneet!!

Opettaja, joka antaa meille aina joka tunti älyttömästi uusia tehtäviä, antoi meille jälleen uuden. Tee kirsikka. No, oli se vähän monimutkainen tehdä Illustratorilla ja piti käyttää Gradient Meshiä ja ei siitä sitten tullut kovin hieno paitsi jos katsoo aika paljon kauempaa ja siristää vähän silmiä. 
 Ja sitten olin koulussa puoli viiteen. Oi niitä aikoja kun pystyi lähtemään koululta jo ennen neljää! Autuaita olivat ne päivät. Huomennakin loppuisi jo kahdeltatoista, mutta meikätyttö siellä vielä ahertaa deadlinet päätä pakottaen ainakin sinne neljään asti :)))))) Ei sillä ettenkö tykkäisi opiskella graafista suunnittelua. Kyse on vain siitä että on niin paljon tehtävää ettei kerkeä keskittyä juuri niihin tehtäviin joihin haluaisi panostaa enemmän!

No, kun koulusta pääsen poljin kauppaan ostamaan salaattitarvikkeita. Huomasin mozzarelloja ja kasviksia valitessani, että tieto lisää tuskaa. Tomaateissa ja kurkuissa nyt on itsestäänselvää valita suomalainen, mutta kun on kyse appelsiineista, salaatista ja paprikasta. Ne on sieltä kaukaa lennetty tänne ja kun ajattelee niitä kasvihuonepäästöjä... 
Luin tänä aamuna tämän jutun, enkä sen jälkeen pystynyt ostamaan edes kananmunia. Ällötti vaan niin paljon. En siis lopettanut niiden käyttöä kokonaan, mutta nyt ei vaan päätynyt ostokoriin.

 ...En nyt sitten tiedä onko tämä sen ekologisempi ruoka, vaikka kaupassa niin pitkään pähkäilinkin erilaisia vaihtoehtoja. Salaatinkastikettakaan en halunnut ostaa, koska niissä oli niiden lisäaineet nosti melkein hiukset pystyyn. Tein sitten kermaviilikastiketta omilla mausteilla, nam!
Eli siis, mozzarella-lohi-paprika-tomaatti-pähkinä-makaroni-salaattia! Oli muuten älyttömän hyvää!
Ruokia on aina niin ihana laittaa kauniisti esille. Vaikka sitten laittaisikin vain itselleen :)

Laitan tähän nyt eilisenkin ruoan, nuudeleita ja itse marinoituja soijapaloja espanjalaisten kasvisten kera. NAM.
 
Ps. Miun blogista on loppumassa tila! Ei mahdu enää kuvia kohta :oo Mitä pitäis tehdä?

16. maaliskuuta 2011

3-VUOTISSYNTTÄRIT!!

Huomasin tämän kuun alussa ihan ihmeellisen asian.
 Miun pieni blogi täyttää 3 vuotta!
*aalto*

Sen kunniaksi ajattelin jakaa vähän tietoutta tästä blogista. Mitä sinä kolmen vuoden aikana on oikein tapahtunut?

Blogiani on katseltu 8 607 kertaa.
Suosituimpia postauksia ovat olleet
(minnuu kyllä vähän naurattaa sillä syy, miksi tuo on niin suosittu, on se, koska siinä on kuva miun siskonlapsen angiinasta. Hahaha, kaikki sairaat ihmiset ovat etsineet syytä sairauteensa ja joutuneet miun sivuille..! :D)
  (tätä en kyllä ihan tajua. Kyseisessä postauksessa mie vaan pölötän jostain kirpparireissusta ja hehkutan sitä, että miulla on lettikampaus. Kiintoisaa? o.O)

Blogiin on eniten päästy kirjoittamalla Googleen:
-Peltileipä
-Tahroja kankaalla
-Tahroja paperilla, kankaalla, taikinassa (:D)
-Syntymäpäivälauluja
-Angiina kuva (noniin tässä se tuli!)
-Korvakoruteline

Blogia on eniten katsottu Mozilla Firefoxilla ja Internet Explorerilla. 

Eniten blogia on seurattu Suomesta(yllätys) - tämän jälkeen tulevat USA, Australia, Unkari, Tanska, Saksa, Ruotsi, Venäjä, Latvia ja Japani. 
Ja oho, nyt kun katson näitä, niin kuukauden sisällä tämän blogin on löytänyt myös 4 ihmistä Puerto Ricosta ja 3 Argentiinasta! Vau. 

Lisäksi tällä hetkellä blogilla on 15 lukijaa(plus sukulaiset). Suuret kiitokset teille! En ole ihan varma lukeeko kaikki tätä nyt niin kovin aktiivisesti, mutta kiitoksia että jaksatte lukea, vaikka en aina olekaan niin ahkera päivittelemään :)

Ja nyt tämän herkistelyhetken jälkeen tuleekin hauska hetki, nimittäin ARVONTA!
(ihmeellistä, kolme vuotta kirjoittamista ja vasta nyt älysin, että tekstin väriä voi vaihtaa ja fonttia suurentaa! Tekniikan ihmelapsi täällä terve. No kyllä mie ne tiesin, mutta ei oo vaan tullut tilannetta käyttää niitä)
Ja teitä ilahduttaakseni(ja koska olen liian saita köyhä ostamaan mitään kynsilakkoja ja muuta mukavaa) ajattelin virkata kukkasen sille, jota onnetar suosii!

Malleja on tietenkin monia, mutta ajattelin nyt laittaa tällaiset perusmallit tähän, ja niistä sitten voi valita mieleisensä(yhden siis :D).
Ja jos haluaa, voi tietenkin saada tuollaisen 2. kukan lenksun kukkaansa.

Ja tässä ovat värivaihtoehdot!
Eli on vihreä-sini-raidallinen, punainen, vaaleansininen, musta, tumma violetti, keltainen sekä edessä olevissa kukissa käytetty vaalea violetti(lankakerä ei näy kuvassa).

Ja osallistumaanhan pääsee tässä kommentoimalla alle seuraavat asiat:
1. Oma nimi/Nick
2. Sähköposti
3. Haluamansa kukan malli + väri(t)
4. Mielipiteitä blogista, risuja, ruusuja, ehdotuksia, toivomuksia! Sana on vapaa! :)

Ja aikaa osallistua on ensi viikon sunnuntaihin, eli 27.3.2011 asti!

12. maaliskuuta 2011

Loman viimeiset päivät

Hei! Sitä ollaan kotouduttu Vuokatista ja ihana reissu oli, kuten aiemmista kuvista pystyi myös päättelemään :) Mustelmat on mustuneet vielä entisestään, mutta pitäpä noista!

PULLAA! Oli vielä halpaa, taisivat olla noin euron kipale! (ei sillä että olisin niitä kyllä maksanut. Mutta periaatteessa)
Tässä välissä voisin purkautua laukkuongelmastani, joka miulla on ollut aika pitkään siitä lähtien, kun Marimekon laukkuni vetoketju meni rikki. Valittelin asiasta siskontyttö 9-veelle ja hän suostui lainaamaan polkadot-laukkuaan(kyllä se E vaan kuulostaa hienommalta kuin puna-valko-pilkullinen!).
 
Mutta sitten senkin vetoketju meni rikki, tai ainakin sitä pitää venkslata monta kertaa ennen kun toimii.

Joten, oli muutosten aika.
Tällaiselle varhaismummolle ihanan iso(kaikki langat ja puikot ja koukut mahtuu tosi kätevästi 8DD), ja yllätin itsenikin ostamalla mustaa! Koska en ikinä käytä mustaa. No okei joskus. Ja niin, Seppälästähän tämä.
Ja sitten käytiin Sotkamossa vähän shoppailee! Haha, muut käy lomille Helsingissä ja vaikka missä ostoksilla ja minä menen Sotkamoon! No en kyllä saanut edes selville että minkä kokoinen kaupunki se oli. Mutta jos kaupungissa ei ole kirpputoria, niin se ei ole mikään kaupunki. Ja ilman kirppareita on tylsää, koska Seppälissä ja Lindexeissä on aina ne samat vaatteet(no, tosin tuota laukkua en Joensuun Seppälässä ole nähnyt, hmm..)
Raitaa, taskua, neppareita. Kesäpaitojen metsästys kannattaa aloittaa jo nyt!
Onnistuin siis myös käymään laskettelemassa ilman suurempia vammoja. Ennätys sinänsä :D
Aloitin orastavan rakkauden Sante Kaakaoihin. Pakko ostaa päärynälikööriä! Sitten joskus, kun on rahaa(tai pääsee Viroon håh)
Pääsin jopa itsekin kuvaan, kun sisko räpsi n.102937 kuvaa kuin paparazzi. Kuvasta näkyy myös jokakeväisen keltaisuusepidemian levinneisyys hatussa ja perintöhuivissa!
Rinteiden alkupäässä(loppupäässä? No sieltä kuitenkin mistä lähdetään ylöspäin.. Suomen kieli hyvin hallussa!) oli kiva Pirtti-kahvila. Hirsimökit, ah!
Vähän finger-buffettia ravintolassa torstaina! Mozzarellatikkuja, sipulirenkaita, leipäjuustoa, melonia, salaattia... Mmmmmmmmmm.
Alkoi muuten melkein-boikotti Hesburgeria kohtaan, kun söin niiden Fish 'n Chipsejä. Ehkä kamalinta kalaa, mitä oon ikinä syönyt. Melkein-boikotti siksi, että Marianne-pehmis häivytti kalan maun lähes kokonaan. Mutta silti! No ylipäätäänkin roskaruoka on....No, roskaruokaa(IHAN TOSI). OIKEA KOTIRUOKA ON SE JUTTU!

...ja taas sisäinen mummoni lähti liikkeelle. :D

9. maaliskuuta 2011

Biletystä, hot shotteja ja mustelmia

Otsikosta saa vähän sellaisen kuvan että tää miun hiihtoloma Vuokatissa on kunnon kännäystä. Oikeesti tultiin tänne siskon ja sen perheen ja muutaman muun kanssa laskettelemaan, hiihtämään ja syömään, ja sen sellaista. Oon ollu kyllä läkähtymässä tämän duracell-pupuperheen perässä, tämänkin päivän ohjelma on tässä:
8:30 herätys
10:00 hiihtämään 5km
12:00 syömään
13:00 rinteeseen
15:00? MegaMarkettiin(vai mikä ihme se nyt oli, sellanen halpahalli nyt kuitenkin)
17:00 mökkiin
Ja nuo vielä lähti uudestaan rinteeseen!! Mie jäin tänne mökkeröön datailemaan vielä ja nuolemaan haavojani(noin kuvannollisesti). Tämä extreme-laskettelija nimittäin innostui lähtemään pomppuihin rinteen viereen(koska minähän EN OSAA OTTAA OPPIA VIRHEISTÄNI), koska eilen se onnistui vielä ihan hyvin! Mutta koska tasapainoaistini on ilmeisesti olematon, onnistuin sitten törmäämään puuhun. Aivan. No en kovasti enkä pää edellä, mutta muistona on ihana kipeä kohta oikeassa kyynärpäässä, ja innolla odotan miltä se näyttää huomisaamuna.

L laittoi paidan päälle ja sanoin: "olen munamies!"
Kokeilin vähän salama+pitkä valotusaika-asetusta, ihan hauskoja kuvia(tosin tämä ei nyt ollut niitä parhaimpia kun en kehtaa laittaa kenenkään naamakuvia)
Hot shots! No sisko osti :D



Illalla mentiinkin sitten junnudiscoon! Hauska kun mökistä oli ravintolaan pelkkää alamäkeä niin sinne pystyi laskemaan pulkalla paikan päälle! Paikalla oli musaa ja drinksui lapsille(alkoholittomia tietysti), ja Dumble-karkkeja kaikille tanssijoille.
Karkin saamisen riemu!
Sinänsä hauskaa että musiikki oli samaa mitä normaalibaareissakin :D
Ja kröhöm, sain itsekin Dumblen kun esitin lasten kanssa hienon sähköiskutanssin xD Onneksi kukaan tuttu ei ollut näkemässä...


Lapset tanssi kyl tosi hyvin!



Tänään ja eilen on ollut aivan ihana sää, kuten kuvasta näkyy!


JOILLAKIN sentään on rento meininki!

24. helmikuuta 2011

Ihana illallinen ja muuta mukavaa

Heipä hei jälleen!
Tämä viikko on kyllä ollut niin täynnä kaikkea - kokkikerhoa, koulua(tiistaina olin koulussa kahdeksasta puoli kuuteen..), mäenlaskutapahtumaa kera kuuman kaakaon ja kansainvälisen seurueen ja umpihankijalkapallon ilman umpihankea(mutta oli se silti tosi rankkaa, pelkkä ajatuskin hengästyttää). Mukana menossa oli myös pinkki pupu. Kyseessä ei ollut mikään harhakuva, vaan oikeasti paikalla oli pinkkiin pupupukuun pukeutunut tyyppi! Hahaa. Sitten lähdin ex tempore skräppäyskerhoon jossa en skräpännyt vaan join tosi hyvää teetä ja juttelin. Ehkä ensi kerralla saisin niitä valokuviakin mukaan! Siellä oli niin ihania papereita <3

Tänään kävin zumbassa, joka oli aika kansainvälinen - olin nimittäin ainoa suomalainen paikalla..! Vetäjä oli Kazastanista(miten se kirjoitetaan?) ja veti tietysti englanniksi. Oli rankkaa, mutta kivaa! Ensi kerralla pitää kyllä ottaa kengät mukaan, koska siellä oli aika paljon hyppyjä ja lattia oli aika kova. Ehkä sitten pääsenkin kesäkuntoon 2011 :D

Tänään tehtiin myös L:n kanssa ruokaa.
Alkupaloina patonkia ja 5 kuukautta mukavasti käynyttä mustaherukkalimonadia...!
Jo maanantain kokkikerhossa tehtiin ruokaa nimeltä Lähiruokapannari. Eli sanoisin tätä periaatteessa pannukakun, pizzan ja munakkaan risteykseksi.
Sanoisinko että ihan älyttömän hyvää.
Lähiruokapannari

4 dl maitoa
2 kananmunaa
½ tl suolaa 
2 dl täysjyvä- tai hiivaleipävehnäjauhoja
2 tl öljyä
täytteitä, esim. tomaattia, sipulia, tofua, fetajuustoa, suolakurkkuja, makkaraa, kinkkua, mozzarellaa, juustoraastetta... (itse laitoimme viittä ensimmäistä)
pizzamaustetta tai/ja oreganoa ja basilikaa

Sekoita maito, munat, suola ja jauhot. (itse laitoin jauhoja hiukan enemmän, koska taikinasta tuli aika vetistä). Anna taikinan turvota 10-20 minuuttia. Laita uuni 225 asteeseen. Kuullota sipulit ja valmista täytteet. Sekoita sipulit taikinaan ja laita taikina voideltuun uunivuokaan tai korkealle pellille. Ruskenna noin 20 minuuttia(pellillä paistettaessa meni hiukan pidempään). Nauti!



Ja jälkiruoaksi ajattelin repäistä ja valmistaa pitkästä aikaa suklaamoussea. Kaupassa olin kyllä aika järkevä kun ensin ajattelin ostaa jäätelöä. Sitten näin että jäätelöpakettien hinnat oli 2,50 eurosta ylöspäin ja rupesin vähän köyhäilemään. Sitten näin suklaalevyn ja pitihän sitä kermaakin lopulta ostaa. Ja no, saman verran - ellei enemmänkin - tuo tuli maksamaan kuin se jäätelö olisi maksanut :D Mutta tästä tuli kyllä aivan varmasti paljon parempaa!
Kermaa, vatkattua valkuaista, sulatettua suklaata ja keltuaiset.


 Herkullinen(ja maailman paras) suklaamousse

200 g suklaata
50 g voita tai margariinia
2 keltuaista
2 valkuaista
3 dl kuohukermaa
(2 rkl konjakkia)

Paloittele suklaa ja voi vesihauteeseen ja sulata ne. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset suklaaseokseen voimakkaasti vatkaten. (Mausta konjakilla ja anna jäähtyä). Vatkaa kerma ja valkuaiset erikseen vaahdoksi(valkuaiset niin, että se pysyy kulhossa kun sen kääntää ylösalaisin!). Sekoita vaahdot varovasti suklaaseokseen. Jaa mousse annosmaljoihin ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti. 

Tämä mousse ei kerennyt olla jääkaapissa kovinkaan pitkään ennen kuin se jo popsittiin kärsimättömänä ja makeannälkäisenä.
Sellaiset kivat lasiset jälkiruoka-astiat olisi kivat...! Lahjoituksia otetaan enemmän kuin mielellään vastaan :)

Nyt ei tule postausta ennen ensi sunnuntaita, joten yrittäkääpäs kestää ainakin sinne asti! :)

17. helmikuuta 2011

Seikkailuja tilkkurekassa ja kotisohvalla

Eilinen päivä alkoi oikein makoisasti. Heräsin omia aikojani jossain puoli yhdeksän aikoihin, ja aurinko paistoi ihanasti sädekaihtimien lävitse( no kuulostaapa lällyltä :D ). Kirjoitin vihdoin ja viimein kirjeen S:lle Puolaan, ja keitin(mikrossa..) kaurapuurot(löysät) ja söin ne ilman maitoa(koska sitä ei ollut) mutta vadelmien kera(NAM). (Joo joo lopetan nää sulkujen käytöt ihan kohta)

Jaksoin panostaa jopa kampaukseeni, joka näyttää kyllä ihan joltain Taru Sormusten Herrasta-triologiasta kopioidulta tyyliltä. Suippokorvat vaan puuttuu.
On muuten yllättävän vaikea ottaa itsestään kuvia järkkärillä käsivaralla! Sellainen 24/7 valokuvaaja olis ihan kiva. Paitsi aamulla kello 7 herätyksen jälkeen.
Teiniposet rules(not!)


Tänään kävin Novitan Tilkkurekassa kyhäämässä elämäni ensimmäistä Isoäidin neliötä. Kyseessähän on siis Novitan järjestämä tempaus, johon saa neuloa Isoäidin neliöitä, eli tilkkuja, ja päästä Guinessin ennätysten kirjaan virkkaamalla maailman suurimman tilkkutäkin! Valmis tilkkutäkki levitetään Tuomiokirkon portaille(tosin mietin vaan että peseeköhän ne ne portaat ennen kun levittää sen täkin siihen...) ja sitten täkki taas erotellaan ja annetaan pienemmät täkit hyväntekeväisyyteen.

Oon jo ihaillu niitä mm. serkkuni E:n uskomattoman ihanassa tilkkutäkissä, ja viimeinkin tänään pääsin sitä sitten virkkailemaan! Miulla ei ikävä kyllä sattunut kamera mukaan, mutta se rekka oli ihana sisältäpäin, on ihan uskomatonta miten sinne mahtui niin paljon kaikkea! Siellä oli erivärisiä lankoja myynnissä, puikkoja ja koukkuja, ilmaista kahvia ja kaikki mummot parin (pinkin!) pöydän ympärillä. Lisäksi seinillä oli jo virkattuja peittoja, joita esimerkiksi luokat olivat lahjoittaneet projektille. 
Oli se kyllä aluksi helppoa ja sitten vähän hankalaa. Onneks siellä oli apuna riskejä Marttoja! Lisäksi miusta räpsittiin kuvia, on kai niin ihmeellinen näky 19-vuotias virkkaamassa sen mummolauman keskellä, hahahaa. Mut ne kuvat tulee JOKO Novita-lehteen tai blogiin. Tai sit ei kumpaankaan. Katsotaan nyt!

Loppujen lopuksi sain sitten MELKEIN yhden vihreä-valkoisen 15 x 15 tilkun valmiiksi tunnissa. Se varmaan lämmittää kovasti sitä jotain syöpäpotilasta...! Yhyy. Ois pitäny mennä sinne heti aamusta ja skipata Värien vuorovaikutus-tunnit kokonaan. Tai sitten pelastan maailman jollain muulla tavalla kuin virkkaamalla. Onhan tässä vielä aikaa.

 Sitten virkkuukoukusta ihan muihin asioihin. Olin jo pitkään kytännyt sitä netissä, ja kun sähköpostiin viimeinkin tuli tiedote, että sitä oli varastossa, niin olihan se nyt pakko...
Madventuresin ykköstuotantokausi. Ihan parasta!! Katoin tänään Nepali-jakson ja voi että. Vähän kyllä kuvotti ne Frank-kanan ja kilin teurastamiset(söin samalla), ja niitä miun on vähän vaikea ymmärtää. Ja kun ne tekee sitä pari kertaa viikossa, uhraa jumalille eläimiä. 

Mutta, tässä muutamia parhaita paloja Madventuresin jaksoista: 


"No on väkevät pippurit!"

16. helmikuuta 2011

Vieraita

Yritin jo eilen kirjoittaa tätä postausta, mutta netti ilmeisesti päätti ettei halua toimia Bloggerissa(Facebookissa kyllä toimi!). Mutta. Blogi on nyt viimeaikoina viettänyt vähän hiljaiseloa, koska näinä päivinä koulu = elämä. Hirveästi tehtävää ja kotona ei voi oikein tehdä mitään, koska ei ole Photoshoppia eikä Illustratoria eikä InDesignia. Kuvamanipulaatiot Picasalla ei ihan varmaan vastaa sitä tasoa, mitä koulussa odotettaisiin :D

Mutta palataanpas ajassa taaksepäin viime viikonloppuun, jolloin luokseni tuli siskoni perhe yökylään. Oli siinä ahtamista kun miun pieneen huoneeseen raahattiin kaksi patjaa ja yksi patja oli eteisessäkin! Vietettiin tosi kiva päivä shoppaillen, uiden(uin 200 metriä vaikka ensin luulin et olin uinu 400. En ihan! No ehkä joku päivä..) ja syöden hyvin Rossossa. Huomasin vaan, että siihen kasvistortelliiniin meni miun viikon ruokarahat :D Niinpä on yritetty vähän säästeliäästi mennä tämä viikko. Meinasin olla koko viikon ostamatta mitään(koska onhan miulla kuitenkin kaapeissa kaikkee mässyä), mutta maito loppui kun tein perunavelliä! Ja eihän maatalon tyttö voi elää ilman maitoa. Ei vaan voi.
 Illalla sitten luettiin vähän Miinaa ja Manua(jossa on uuden kuvittajan myötä ihan kauheat kuvat, koska tämä värittääkin tietokoneella eikä käsin! Ei se muuten haittaisi, mutta se näyttää vaan niin kököltä) ja laulettiin talvisia lauluja kuten Rati Riti Rallaa.
 Yö ei kyllä sujunut ihan näin rauhallisissa meiningeissä kuten tästä kuvasta saattaisi luulla. Nimittäin, saman yön aikana tapahtuivat seuraavat asiat:
1. V kuorsasi ja oli kuumeessa
2. Alakerran naapurit pitivät bileitään kello kolmeen
3. Kurkkuun alkoi koskemaan ja piti keittää teetä
4. L yski hirveästi eikä sitä saanut millään loppumaan
5. T saapui juhlista kello viisi yöllä
6. L:n korvaa alkoi koskemaan ja siitä seurasi älytön uikutus

Että ei ihan tavallinen yö - pikemminkin kauheuksien yö!

No onneksi tuli myös aamu. Kuvassa hiukan kärsinyt kasvini-jonka-nimeä-en-tiedä. Se kyllä näyttää joltain Marjatta tai Marja-Leena-nimiseltä. Elättelen vielä toivoa jos se piristyis kun kevätkin saapuu..!
 Seinille on hauska tehdä varjoja kun aurinko paistaa ikkunasta.
Aamutukka. <3
 Käytiin L:n kanssa ulkona leikkimässä kun muut kävivät mekko-ostoksilla. Tapasimme pienen noin 4-vuotiaan sekä hänen äitinsä, ja ne leikkivät pihalla. Heti kun saavuttiin paikalle alkoi tällä pikkuneidillä hirmuinen esittäminen. Hän pyysi meitä käymään linnaansa ja pyysi meitä arvaamaan mitä hänellä oli ruokakomerossaan. Lopulta vastaus oli mandariinikakku(vai oliko se margariinikakku, en oikein saanut selvää), saimme myös pienet maistiaiset tunneleissa ryömimisen lomassa.

26. tammikuuta 2011

Mässyä ja filosofiaa

Eilen ei ollut hyvä päivä. Mutta sen teki jo melko hyväksi tämä asia.


 Ihanaa itsetehtyä kasvispizzaa, paksu pohja ja paksulti täytteitä! Om nom nom nom! Ohje on löydetty TÄÄLTÄ.

Lainasin kirjastosta Olemisen mestarit- kirjan, jossa oli ihania Kamut-sarjakuvia. Kirjassa sanottiin nyt lähinnä niitä perinteisiä "ELÄ HETKESSÄ"- litanioita, mutta nämä itse sarjakuvat ovat aivan parasta elämän filosofiaa! Yksinkertainen on kaunista, ja nämä ovat vaan niin kekseliäitä!



 Nyt tämän hyvin koulutäytteisen päivän jälkeen (kaksi esitelmää, toinen oman yritysilmeen esittelyä ja toinen esitelmä geokätköilystä, joka myös videokuvattiin. Lisäksi suuri tiedonhankintatehtävä, jonka sain onneksi tehtyä loppuun!) annan luvan palkita itseni irtokarkeilla ja hiukan leffalla nimeltä Stepfordin naiset. Ilmeisesti hiukan samanlaista tyyliä kuin Täydellisissä naisissa.

Ja torstaina ja perjantaina ei ole koulua, joten tästä on tämän viikonlopun hyvä alkaa! :D