20. maaliskuuta 2008

Hymy kaunistaa

Ihanaa, pääsiäisloma alkoi! Miulla on yleensä lomalla älyttömästi tekemistä ja oon menossa suuntaan ja toiseen, mutta ei ihme tällä lomalla. No, olisin voinut päästä Helsinkiin, mutta siellä olisin kuitenkin tuhlannut taas omia ja iskän rahoja tavaroihin, joita en edes tarvitse. Kai. No, ois miulla kyllä hakusessa kevätkengät ja joku kevätmekko sekä hattu, mutta kyllä ne vielä kerkeää hankkia. Sitä paitsi oon menossa Helsinkiin ensi kuun lopussa joten sillon kerkeää kyllä ostokset tekemään.

Tänään oli ihan jees mutta melko väsyttävä päivä. Historian tunnilla opin, että joskus antiikin aikaan oli onnea jos laittoi peniksen kuvan talonsa eteen tai piti sellaista korua kaulassaan. Että tällaista :'D Uskonnon tunnilla mietittiin, mitä tapahtuis, jos Jeesus tulis nyt tähän päivään. Mie keksin että sitten kaikki maailman kristityt tulis kaikkialta maailmasta Suomeen ja muuttais tänne ja sitten Suomi sais paljon rahaa :'DD mut joo.

Mie kuljen aina aamuisin bussissa, ja aina välillä siinä on semmonen tosi yrmy bussikuski, joka ei oikein ikinä sano huomenta tai muuta sellaista. Tänään sanoin sille lähtiessä että Hyvää pääsiäistä, ja se sanoi kiitos samoin. Tämä on suuri juttu miulle, koska miulla on semmoinen erikoinen halu saada ihmiset hyvälle mielelle. Tänäänkin kun kerroin tuon juutalaisjutun, niin sain yhden vähän ujomman tytön hymyilemään. :) Hymy on ihana asia.

Hyvää pääsiäistä!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.