28. helmikuuta 2009

Suunnitelmia

Mahtavaa - talviloma alkoi vihdoinkin - voin vakuuttaa, että eilinen oli varmaan koko viime viikon pisin päivä! Ja oli tosi kiva, kun ruotsin ope oli vielä laittanut vikalle kaksoistunnille tehtäväksi tehdä kaksi esseetä, toinen oli valituskirje naapurille, jonka koirat käyvät tarpeillaan liian lähellä kotiani. No, kai siitäkin oli jotain hyötyä.

Hiihtolomalla olisi AINAKIN tarkoitus:
-käydä Helsingissä
-olla siskonlasten kanssa, ne tulee tänään
-käydä Joensuussa
-hiihtää(yllätys?)
-saada luettua Epäilys ja Puhdistus loppuun

Ah rakastan listojen tekemistä. Tosin asioiden konkreettinen ilmeneminen paperille saavat ne tuntumaan siltä, että nyt ne on PAKKO tehdä ja siitähän ensimmäinen reaktio on, että ei jaksa.

No jaa, mutta tänään yritin innostua ompelemisesta. Sitten huomasin, että miulla ei ollut liimakangasta, joka on yleensä aika kätevää hameita/mekkoja ommellessa. Että mikäs siinä sitten. Nyt työn alla ovat mm. seuraavat projektit:
Skottiruutuhame Modan 5/08(vai oliko se 07?) ohjeen mukaan. Lisäksi siitä puuttuu sen liimakankaan lisäksi vielä alushame, niin että sekin on vielä listalla. Kangas on muuten ostettu kirpputorilta 5 eurolla 8)

Sitten on tämä. Maailman ihanin kangas, ja kamalasti ideoita, mutten tiedä/uskalla, miten ne toteuttaa. Helpoin olisi tietenkin yksinkertainen vekkihame, mutta onko tämä kangas sen arvoista? Kun tästä saisi kuitenkin tuollaisen ihanan juhlamekon. Eri asia sitten, että osaanko toteuttaa sellaisen... Ideoita, kellään?
Koko viime viikko oli oikeastaan jännä viikko, koska jaksoin panostaa tukkaani. Se on aika harvinaista, sillä yleensä vaihtoehdot ovat kiinni ja auki. Mutta, viime viikolla, maanantaina oli perus auki, tiistaina oli kaksi lettiä, jotka sitten keskiviikkona muodostuivat kivaksi kiharapilveksi. Torstaina oli ponnari, jonka ympärille olin kieputtanut hiuskiekuran, ja tänään oli tämä:
Malli on oikeastaan hirmuisen yksinkertainen, ja se tarvitsee vain kourallisen(no, melkein) pinnejä ja hiuslakkaa onnistuakseen. Ensin aloitin tekemään ranskanlettiä oikealta puoleltani niskan kautta vasemmalle, josta sitten pyöräytin pinnien avulla tuollaisen sykerön. En tiedä tajusiko kukaan, kampauksia on aina vähän vaikea selittää. :D Mutta miusta tässä on vähän vanhanaikaisuuden tuntua, eikös juu?


Aamupala on aika kätevä syödä kuvausten aikana, heh.

Sain taas taiteiltua jotain; tämä on niin sanottu tilaistyö, jonka tein serkulleni. Se halusi jonkun väritettävän piirrustuksen ja sitten tein sellaisen. Kuvassa olevia elementtejä piti olla mm. ikkuna, jossa on kirahvi, poika, jonka käsi on tytön harteilla, ja he katsovat telkkaria, ja poika on juuri painamassa telkkarin käynnistysnäppäintä. Olen ylpeä noista tapeteista, niitä on aina kamala keksiä!

Diipadai!

2 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Kiva piirros, olisi kiva nähdä lisää töitäsi. Onko tuo valkoinen toppi muuten itse tekemäsi, pitsisomiste on hauskasti toteutettu.

Noora kirjoitti...

benglia: Kiitoksia paljon! :) Piirrustuksia tulee tänne tässä lähiaikoina, lisään niitä kyllä! En ole tehnyt kyseistä toppia, en ole ihan niin taitava kuitenkaan, heh.. :D